lauantai, 5. toukokuuta 2012

Kuulumisia ja kiinalainen kohopenkki

Täällä Luonnonmukaisessa on ollut vähän hiljaista viime aikoina. Sain tilaisuuden kirjoittaa ravitsemusblogia Uuteen Mustaan ja uuden opetteluvaiheessa bloggausenergiat ovat menneet siihen suuntaan. Nyt kevään mittaan Luonnonmukainen tulee kuitenkin taas vilkastumaan. Saamme vahvistusta uudelta kirjoittajalta, Lotalta, ja omassa kalenterissanikin on taas enemmän aikaa Luonnonmukaiselle.

Ensi viikolla on Luomupiirimme toiseksi viimeinen tämän kauden jako, kesä häämöttää jo. Olen suunnitellut pykätä pihalle kiinalaisen kohopenkin, jonka bongasin Minna Siltalan puutarhakirjasta Keittiötarhan 3 vuodenaikaa. Kiinalainen kohopenkki on kasvimaa ja komposti samassa! Kompostin tuottama lämpö pitää kasvimaan lämpötilan sen verran korkeampana, että kasvukausi on pidempi kuin tavallisissa kohopenkeissä ja viljelylaatikoissa, joissa niissäkin kasvukausi on pidempi kuin perinteisessä kasvimaassa. Alla ohjeet kiinalaisen kohopenkin tekemiseen. Onnistuu varmaan pienimuotoisena parvekkelaatikkoonkin. Pääasiassa siemenet voi tällaiseen kohopenkkiin kylvää suoraan, mutta jos on jotain esikasvatellut niin soveltuu toki taimillekin. Luomutaimia oli myynnissä myös ensi viikon tilauksessa luomupiirin kautta.

Kiinalainen kohopenkki:

Rajaa alue, mieluiten n. 300 cm x 120 cm. Kaiva ruohotuppaat (tai muu pintamaa) ylös maasta. Kuopan ytimeksi kasataan risuja, niiden päälle ruohotuppaat juuret ylöspäin, tämän pälle 10-15 cm lehtiä ja kariketta, sitten 20-30 cm osittain maatunutta hevosenlantaa ja kalkkia ja lopuksi 30-40 cm multaa, johon istutukset tehdään. Aina kolmen kasvukauden jälkeen penkki puretaan, ja ydin on käyttökelpoista multaa. Paras perustamisaika on syksyllä, mutta eiköhän se keväälläkin onnistu. Alla vielä kuva mainitsemastani kirjasta havainnollistamaan asiaa.



Vihreää viikonloppua!

Henna

lauantai, 24. maaliskuuta 2012

Oksan kuulumiset

Miten oksan kanssa sitten kävikään? No, lehdethän siihen puhkesi :)


Entä mitä kävi lehdille? Söin ne :P


Tuollaisessa banaani-avokado-kurkku-tyrni-pirtelössä, joka kuvassa siis hetkeä ennen blendausta. Hyvää oli :) Koivunlehdethän on terveellinen kevään herkku, sellaiset nuoret koivunlehdet voi heittää pirtelöiden lisäksi vaikka salaattiin. Ja tuomalla oksia pitkin kevättä sisälle, tätä herkkua saa pidemmän aikaa!

Vihertävää viikonloppua!

Henna

lauantai, 10. maaliskuuta 2012

Vaihtoehto leikkokukille

Luin jostakin naistenlehdestä (oisko ollut Kauneus ja terveys)  tosi hauskan vaihtoehdon leikkokukille. Näin kevättalvesta voi kuulemma hakea ulkoa oksia sisälle, ja kun ne laittaa lämpimään veteen vaasiin, niin silmut alkaa pian pullistua ja lehdet versoa!

Päätin kokeilla ja nappasin yhden koivunoksan meille sisälle. Sinänsä hauskaa että kaikista maailman oksista tulin valinneeksi sen puun, jonka siitepölylle miheni on (onneksi aika vähän) allerginen. Hups! Tällasta vähän erilaista siedätyshoitoa...

Anyways, nyt parin päivän jälkeen ekat silmut on alkanut avautua! Laitan lisää kuvia kun oksa pääsee täyteen loistoonsa. Jotkut kukkivat oksat ois vielä kivempia, mutta meidän pihasta ei taida sellaisia löytyä :( Täytyy tyytyä puhkeaviin lehtiin, onneksi nekin on ihania <3



Joutuuhan tässäkin katkomaan oksan, mutta silti nämä ovat tosi paljon parempi ratkaisu kuin leikkokukat!

Ihanaa viikonlopun jatkoa!


Henna

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

Yogagroove!

Vieläkin on mukavan letkeä olo koko armaassa kehossa, kun lauantaina kävin hiukan groovailemassa :) Tampereen Omyogan Paula Kiuru piti tämän aivan ihanan workshopin Aurajoogassa.


YogaGroove on siis laji, jossa yhdistetään musiikkia ja pientä liikettä jooga-asanoihin. Mikroliikkeitä :) Pyritään ikään kuin kussakin asanassa hakemaan just sitä omaa sisäitä rytmiä ja niitä pieniä nytkytyksiä ja venytyksiä, joita just oma kroppa kaipaa. Nautinnollista.

Ja saattaapi olla että tuollainen pieni hytkytys venytyksissä on ihmiselle tosi luontaista, bongasin meinaan tuon oman 11 kuukautisen poikani hytkymästä aitajuoksijan asennosta tässä taannoin, ja nyt oon huomannut että hän tekee sitä usein :D Maailmalla tän tyyppistä liikuntaa on tehnyt tutuksi David Sye, ja hänenkin tunnillaan olen joskus muinoin käynyt, sekin oli aivan ihanaa.

Turussa ilmeisesti ei missään ole ainakaan vielä YogaGroovea tai muuta sentapaista vakiotuntina? Jos joku on törmännyt, vinkatkaa kommenttiboksiin! Mä aloin nyt vakavasti harkitsemaan Paulan joogalomaa Kreetalla kesäkuussa... Tarttisin vaan jonkun mukaan joka ei haluaisi joogata vaan katsoa mun lapsia aina tuntien ajan ;) Ilman niitä en voi (halua) mennä melkein mihinkään, en nyt ainakaan noin kauas ja noin pitkäksi aikaa.


Rennon letkeää keskiviikkoa!

Henna

tiistai, 21. helmikuuta 2012

Raakaa ruokaa

Luomupiirin järjestämän raakaruokaluennon inspiroimana olen tutustunut enemmän raa'an ruoan maailmaan. Erilaisia pirtelöitä oon tehnyt aamupalaksi jo pitkään, välillä vihreämpiä ja välillä enemmänkin marjapirtelöitä. Maitotuotteita en enää juurikaan pirtelöissä käytä, vaan ovat vegaanisia (muuten en siis todellakaan ole vegaani). Vege päivänaloitus vaan jotenkin sopii mulle.



Mutta siis sellaisia raakaruokapyöryköitä sun muita pääruokatyypisisä juttuja en ole harrastanut, ja noissa mun pirtelöissäkin siis on aina ihan "normaaleita" juttuja. Eli ei mitään jauheita tms. millaisia monet raakaruokailijat käsittääkseni pirtelöihinsä laittavat. Tai no marjajauheita ehkä joskus, mutta nekin ihan kotimaisista marjoista.



Raakaruokajutut kiinnostaa kyllä, esimerkiksi herkkuosaston, erityisesti karkkien, vaihto raakaruokaherkkuihin ois varmasti lastenkin kannalta hirmu paljon terveellisempää. Karkit kun ainakin meillä on vähän se heikko lenkki - syödään lähes yksinomaan alusta asti kotona tehtyä luomuruokaa, mutta karkkipäivänä 3-vuotiaamme saa valita irtsareita pussiinsa kaupan karkkihyllyllä :/ - josta mielellään oppisin ulos.

Ihan hirveästi suoranaisia vinkkejä en luennolta saanut, mikä oli hienoinen pettymys, mutta netistä olen löytänyt tosi kivoja juttuja. Erityisen ilahduttava oli Evitan sivuilta löytynyt Keittiökameleontti-blogi. Siellä oli itsessäänkin tosi kivoja reseptejä, ja sitten lisäksi vielä koottuna tosi kivasti muita raakaruokablogeja ja asiaan liittyviä sivustoja.

Lupaan jatkaa asiaan perehtymistä ja laittaa tännekin kokeiluistani juttua. Kertokaa kokeneemmat raakaruokailijat omat parhaat vinkkinne kommenttiboksiin!

Loppuun vielä mun tän aamun pirtelön sisältö:

1/2 avokado (kypsä)
1/2 luomubanaani (kypsä)
1/2 dl mustikoita
2 rkl tyrnejä
2 rkl hillaa
2 dl luomuveriappelsiinimehua

Kaikki blenderiin ja sekaisin. Kaikki marjat mummin poimimia <3

Iloista alkuviikkoa!

Henna

torstai, 9. helmikuuta 2012

Hedelmät ja marjat

Luomupiirin hallituksen viimeisimmässä kokouksessa keskusteltiin siitä laajennettaisiinko piirin valikoimaa näin talvisaikaan tuontiluomuhedelmillä. Asia jäi vielä mietinnän alle, kyseessä kun on hiukan kaksipiippuinen juttu. Toisaalta hedelmät toki rikastaisivat valikoimaamme, toisaalta on kannanotto että meiltä saa pakastemarjoja ja suomalaisia luomuomenia (satokautena), muttei tuontihedelmiä.

Itse olen kovin vannoutunut marjojen puolestapuhuja, mutta täytyy myöntää että ostetaan meilläkin hedelmiä välillä. Erityisesti mulla on ollut tänä kevättalvena hirvee sitruunahimo, puristelen luomusitruunoista mehua melkein kaikkeen mahdolliseen. Alla on keveähkö lounassalaatti, johon raikkautta sitruunamehun lisäksi tuo kiivi ja viinirypäleet. Ei siis siinä mielessä mikään ekoilun ilmentymä, kun on noita tuontihedelmiä täynnä... YRITÄN kyllä aina välillä boikotoida hedelmiä ja pitäytyä pakkasen antimissa eli supisuomalaisissa marjoissa, mutta silloin tällöin kaipaa vaihtelua. Ja tuota sitruunaa on ollut nyt vuodenvaihteen jälkeen pakko saada lähestulkoon joka kauppareissulla. Täytyykin muuten kokeilla toimiskohan tää jos korvais kiivin ja viinirypäleet vaikkapa tyrnillä ja puolukalla!


Hedelmäinen vihersalaatti

1/3 punttia luomusalaattia
n. 5 cm pätkä kurkkua (tääkin on hankala: kotimainen kasvihuonekurkku vai kaukaa tuotu luomukurkku, joka on saattanut kypsyä ihan oikean auringon alla...)
(luomu)avokadoa (luomu suluissa, koska tää on huonon tarjonnan vuoksi yksi niistä harvoista tuotteista jotka meidän taloudessa on pääasiassa ei-luomua :( )
1 luomukiivi
puolisen desiä luomuviinirypäleitä
pari rkl luomucashewpähkinöitä
puolikkaan luomusitruunan mehu
loraus jotain öljyä, esim. rypsiöljyä nyt ainakin saa luomuna
rouhaisu mustapippuria ja jotain korkealaatuista suolaa (vuorisuola ja merisuolakin on ok, mulla on tollasta myllysuolaa, joka on söpön vaaleenpunasta :) )

Revi, pilko ja rouhi ja sekoita - helppoa ja nopeaa.


Mitä mieltä te ootte, tulisiko luomupiirien valikoimissa talvisaikaan olla tuontihedelmiä vai pitäisikö kotimaisten juuresten ja pakkasmarjojen riittää talvikautena? Kommenttiboksin kautta voi vaikuttaa ainakin TYY:n luomupiirin valintoihin :)

Henna

maanantai, 6. helmikuuta 2012

Luomupiiri järjestää: Ruoasta ravintoa - raakaruokaluento ja kokkausilta

TERVEEKS OPISKELIJABUDJETILLA

Kaipaatko vinkkejä, kuinka saisit päiviisi puhtia, aivoihin lisää virtaa ja muutenkin enemmän tehoa opiskelijaelämääsi? Ravinto- ja hyvinvointivalmentajat Aaro Löf ja Teemu Syrjälä luennoivat 20.2. Turun yliopistolla ruokavalintojen merkity...ksestä hyvinvoinnille sekä neuvovat, minkälaista ruokaa laittamalla optimoidaan päivittäisestä opiskelijamätöstä ravitsevaa apetta ruumiille ja mielelle.

Tule kuuntelemaan ILMAISTA LUENTOA! Myöhemmin illalla mahdollisuus osallistua Löfin ja Syrjälän suositulle ruokakurssille TYY-avusteiseen opiskelijahintaan, 25 euroa/20 euroa Luomupiirin jäsenille. (Norm. hinta 45 euroa.) Kurssille otetaan 25 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset: aarolof@me.com.

ILMAINEN LUENTO ma 20.2. klo 15- n. 16, Pub 3. Luennolle ei tarvitse ilmoittautua.

SUOSITTU KOKKAUSKURSSI yliopiston välittömässä tuntumassa klo 17.00–21.00. Osallistumismaksu 25/20 euroa (sis. täydellisen aterian ja runsaan materiaalin). ILMOITTAUTUMINEN KOKKAUSKURSSILLE: aarolof@me.com.


Järjestäjä: Turun luomupiiri ry yhteistyössä TYY:n kanssa
Luennoitsijat: ravinto- ja hyvinvointivalmentajat Aaro Löf & Teemu Syrjälä
 

Lisätietoa: http://www.raakaruokaa.com/
TIEDUSTELUT aarolof@me.com