Käväisimme perhelomalla Lontoossa sukuloimassa viime viikonloppuna, ja tuli siinä sivussa katsastettua Lontoon ruokakauppoja. Ilokseni sain huomata, että Lontoossa luomu ja lähitilojen tuotteet olivat hirmu yleisiä, melkeinpä valtaosa tuotteista oli jompaa kumpaa. Erityisesti lastenruoat olivat ilahduttavan luomuisia. Vauvojen luomusoseita oli sellaisissa uudelleensuljettavissa pusseissa, mikä on varmasti kätevää, muttei ehkä hirmu ekologista. Meillä sormiruokaillaan, joten hirveesti ei tullut testailtua noita soseita, mutta paria makua maistettiin puuron seassa ja meidän pojalle ainakin maistui. Tähän Ella's kitchen-sarjaan kuului paljon myös sellaisia vauvoille tarkoitettuja sormiruokia, ja nekin olivat luomua. Niitäkään tosin ei tullut ostettua kun en yleensäkään hirveesti osta erikseen mitään varsinaisia "sormiruokia" vaan annan yksinkertaisesti pojalle käsin syötäväksi mitä nyt ikinä me muut syödäänkään, mutta joissain tilanteissa tuollaiset snäkit voisi olla käteviä. Vaikka kun muut syö sipsejä :)
Sormiruoissa harmitti hiukan se, että vaikka kaikki ainekset ovat luomua ja lisättyä sokeria ei ole, on tuotteissa kuitenkin vaaleita vehnäjauhoja, hiiva yms. Mutta herkutteluun toki ihan ok vaihtoehto :)
Soseissa taas kiva juttu oli se, että toisin kuin Suomessa, näissä oli usein sekoitettu hedelmiä ja vihanneksia, eli jaottelua "pääruokasoseisiin" ja "makeisiin soseisiin" ei niin selkeästi ollut. Ja onhan näitä tietty kätevä ottaa mukaan reissuun.
Voisi olettaa että tähän suuntaan ollaan Suomessakin menossa, ilmiöt ja brändit kun usein virtaa ehkä Lontoosta tänne pohjolaan... Ja luomun yleisytyminen ruokakaupoissa toki onkin ollut nähtävissä jo pitkään täälläkin ja otetaan tietty ilolla vastaan. Näiden lastenruokien suhteen kaipailisin kyllä ehkä hiukan sellaista pientä maalaisjärjen tuulta. Eli onko ne nyt ihan pakko ostaa aina valmiina, harva aikuinen kuitenkaan itse päivittäin syö valmisruokaa. Erityisesti sormiruokailussa nuo valmiit lastenruoat hiukan häiritsee. Sormiruokailussa kun lapsi voisi syödä ihan sitä samaa ruokaa kuin muu perhe, kunhan se on suolatonta ja muuten sopivaa (eli ei sisällä esimerkiksi kuumentamatonta hunajaa). Ehkä kaikki ymmärtää nuo kauppojen sormiruoat erikoistilanteita varten tarkoitetuiksi, mutta vähän kuitenkin huolettaa että ostellaan niitä lapselle tyyliin, 'nää on nyt niitä motoriikkaa kehittäviä sormiruokia'...
Sellasta tänään, mukavaa pakkaspäivän jatkoa kaikille!
Henna
Hei, olen yrittänyt saada sinua kiinni. Teen juttua Luomu-lehteen vauvanruuista ja pyytäisin haastattelua. T. V.Adamsson (040-8347052)
VastaaPoista