keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Raparperilla herkuttelua

Viime syksynä me Luomupiirin hallituslaiset mietimme keinoja saada piirille lisää rahaa ja sen myötä minä päädyin leipuriksi. Yhtenä kakkuna tarjolla oli raparperikakkua, koska pihassamme kasvaa raparperia reilusti yli oman tarpeen. Raparperi teki uutta kasvustoa pitkälle syksyyn ja pakastinkin jo pullisteli marjojen ja raparperien määrästä.

Kakut tekivät tehtävänsä ja Luomupiirin kassa ei ollut ihan niin pahasti miinuksella viime toimintavuotena (syksy 2015-kevät 2016). Nyt on tullut aika lopettaa kakkuilu – vuosi leipomista on ihan riittävästi. Vihoviimeinen kahvitus on nyt jakopäivänä 1.6. Kampuskappelilla. Sinne voi poiketa kakuille ja kahville vaikkei olisi tilannutkaan, tai edes piirin jäsen.

Sen kunniaksi tässä teille suosituksi tulleen raparperikakun resepti:

POHJA
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl valitsemaasi jauhoa (gluteenittomia vähän vähemmän. Luomupiirin kakussa oli käytetty Kinnusen täysjyväjauhoja, jotka on minusta ihan parhaita kakkujen leivontaan)
1,5 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE
700 g tuoretta raparperia viipaleina
0,5 dl sokeria
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl vettä

- Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten.
- Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
- Ota noin 1/4 taikinasta eroon koristelua varten.
- Taputtele loppu taikina vuoan pohjalle ja reunoille muutaman sentin verran.
- Anna pohjan ja erikseen otetun taikinan kovettua jääkaapissa täytteen tekemisen ajan.

- Hauduta raparperia ja sokeria kattilassa koko ajan sekoittaen, kunnes raparperit ovat osittain soseutuneet. Raparpereista irtoaa nestettä, joten nestelisäystä ei tarvita.
- Sekoita perunajauhot ja vesi yhteen. Ota kattila liedeltä ja suurusta voimakkaasti sekoittaen. Seoksesta tulee puuromainen.
- Nosta kattila kylmään vesialtaaseen jäähtymään.
- Kaada täyte pohjan päälle.
- Pyörittele taikinasta koristeita täytteen päälle, vain oma mielikuvitus on rajana niiden muotoilussa.
- Paista 200 asteessa noin 30 min.
- Anna jäähtyä, tarjoile vaniljaisen kastikkeen tai jäätelön kera.



Resepti on otettu Pirkka-lehdestä vuodelta 2013 ja hieman muokattu. Muun muassa sokeria on vähennetty reilusti. En tiedä huomasiko kukaan raparperikakkua syönyt, mutta meidän pihassa kasvava raparperi on jotakin makeaa lajiketta, joten se ei kaivannut seurakseen suurta sokerimäärää.

Nyt pitää keksiä jotain muuta tekemistä noille kaikille pihassa kasvaville raparpereille. Tällaisina hetkinä harmittaa, etten syö lihaa, jotta voisin tehdä chutneytä raparperista lihan seuraksi.



maanantai 16. toukokuuta 2016

Suklaakeksit

Teki mieleni leipoa jotain uutta ja yksinkertaista. Suklaanhimo houkutteli kokeilemaan uusia suklaakeksireseptejä. Tein testikappaleet kolmesta suklaakeksistä, mutta en sitten osannutkaan valita parasta – niin hyviä kaikista tuli. Reseptiin katsoin mallia fodmap-sivustolta ja muokkasin reseptiä omiin tarpeisiini. 

Nämä keksit sopivat useisiin eri ruokavalioihin, muiden muassa FODMAP-ruokavalioon ja vegaaneille. Tuskin näistä valitusta tulee heiltäkään, jotka eivät mitään ruokavaliota noudata. Ainakin meillä kotona keksit olivat suosittuja. 

*-merkityt tilattavissa Luomupiirin kautta.


Kuvassa keksien taustalla pieniä kookospallosia, 
niiden isompia versioita voi tilata nyt kesäkuun tilauksessa. 


Suklaa-karpalokeksit ja Minttusuklaakeksit
Näissä kekseissä on sama peruspohja. Yhdestä annoksesta tulee 6 keksiä. 

Ainekset: 
1 banaani soseutettuna
3 rkl kookosjauhoa* 
1 rkl valitsemaasi pähkinälevitettä* 
¼ tl leivinjauhetta
hippunen suolaa
4 rkl vettä
(1-3 rkl ruokosokeria tai hunajaa* makeuttajaksi oman maun mukaan, ei pakollinen lisä) 
Sotke kaikki pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Jaa kahtia saadaksesi erilaisia keksejä tai mausta koko massa yhdellä tavalla. 

Suklaa-karpalokekseihin tarvitset 1rkl kaakaojauhetta ja kuivattuja karpaloita. 
Minttusuklaakekseihin tarvitset karkeaa minttusuklaarouhetta*, 1tl vaniljaa* sekä halutessasi muutaman tipan piparminttuöljyä. 

Paista 180 asteessa noin 15 min. 



Kolmas resepti harhautui vähän kauemmas alkuperäisestä, samoja perusaineita käytin tässäkin: 


Karpalo-suklaakaurakeksit (noin 8 kpl) 

2 banaania soseutettuna
1dl karkeasti rouhittua pähkinää* (käytin hasselpähkinää, muutkin pähkinät käy)
1dl karkeasti rouhittua tummaa suklaata*
2dl kaurahiutaleita* (enemmän, mikäli koostumus ei ole tarpeeksi kiinteä keksien muotoiluun.) 
0,5dl pieneksi pilkottuja kuivattuja karpaloita
1 tl vaniljaa*
hippunen suolaa

Paista 180 asteessa noin 30 min.