torstai 18. elokuuta 2016

Kotipuutarhureille

Sain Kolin tilalta pieniä neuvoja jaettavaksi meille kotipuutarhureille. Kolilta alkuvuonna tilatut taimet ovat tuottaneet satoa sekä puutarhanhoitoiloa pitkin kesää monessa puutarhassa. Joka vuosi rohkaistun kokeilemaan uusia kasvituttavuuksia, koska valmiin taimen istuttaminen on paljon mielekkäämpää kuin siementen kanssa säheltäminen. Tietoni puutarhanhoidosta ovat yritys ja erehdys-tasoa, joten pienet vinkit ammattilaiselta ovat enemmän kuin tarpeen.


Olen jo valmiiksi pahoillani käyttämäni termistön epämääräisyydestä johtuen omasta tietämättömyydestäni ja kyvyttömyydestäni oppia mystistä puutarhaterminologiaa. 

Tässä vaiheessa kesää alkaa olla aika varautua kylmiin öihin ja monen kasvin kohdalla satokauden loppumiseen. Jokaisen kotipuutarhurin tulisi leikata tomaattiensa latva pois noin elokuun puolivälissä. Katkaiseminen vähän ylimpien raakileiden yläpuolelta riittää. Sen pitäisi innostaa tomaatti kypsyttämään olemassa olevat hedelmänsä vauhdikkaammin. Tavalliset tomaatit voi myös kerätä raakana ja ne jatkavat kypsymistään lämpimässä huonetilassa, mutta kirsikkatomaatit eivät yhtä hyvin kypsy poimittuina. Ne siis kannattaa jättää mahdollisimman kypsiksi asti varteen kiinni. 

Kurkku ja kesäkurpitsa ovat herkkiä kylmälle, joten mikäli vielä odottaa satoa, pitää herkut suojata kylmiltä öiltä. Lehtikaali sen sijaan ei välitä viileistä lämpötiloista ja siitä saa satoa lumentuloon saakka. Keräkaaleissa on niin minulla kotipihalla kuin Kolin tilallakin ollut paljon kaalikoita tänä vuonna ja sato jää vähäiseksi. Mikäli kaali ei syyskuun aikana osoita mitään valmistumisen merkkejä, on kotipuutarhurin luovuttava kaalinsyöntihaaveistaan. 

Tiesittekö muuten, että kyssäkaali pitäisi kasvattaa tapin nokassa niin, että kaaliosa (jolla lienee jokin hieno nimi kuten kukinto tai hedelmä) on ilmassa? Minä en tiennyt. Juuret tietysti mullassa, mutta kun itse kasvi on ilmassa, se säästyy tuholaisilta. Opin myös, että purjon juurta pitää mullata kesän mittaan, jotta valkoisen, syötävän osuus varresta suurenee. Niksi siihen on pujottaa purjo vessapaperihylsyyn, joka piilottaa juuri sopivan osan vartta valolta. Purjokaan ei ole hallan arka, joten siitäkin satoa saa vielä pitkään. Ensi vuonna haluan kokeilla purjonkasvatusta ja jätän kaalit paremmille puutarhureille.