torstai 3. lokakuuta 2013

Kestävämpi tulevaisuus

Kerron sivupalkissa ammentavani blogiaiheita opinnoistani tulevaisuudentutkimuksen ja kestävän kehityksen aloilla. Aluksi haluan avata hiukan näiden tutkimusalojen taustalla olevaa ideologiaa, sekä sitä miksi itse olen halunnut laajentaa omaa tutkimusosaamistani tulevaisuudentutkimuksen ja kestävän kehityksen alojen metodiikalla sekä näkökulmilla.

Tulevaisuudentutkimuksessa pyritään rakentamaan skenaarioita tulevaisuudesta, näkemään millaista tulevaisuutta kohti olemme menossa, ja millaisilla muutoksilla pystyisimme muokkaamaan tuota tulevaisuutta toivotummanlaiseksi. Kestävän kehityksen opinnoissa taas käsitellään eri näkökulmista kestävää kehitystä, ja tarkastellaan esimerkiksi yritysten toimien ja sosiaalisten rakenteiden kestävyyttä.

Yhdistämällä näiden tutkimusalojen tematiikat, lähestytäänkin kysymystä millainen olisi kestävämpi tulevaisuus, ja olemmeko kulkemassa sitä kohti. Ekologisuus ja kestävä kehitys yritystoiminnassa ovat eittämättä tätä päivää markkinointistrategioissa, mutta kuinka todellista tämä on. Jos yritys vähentää vaikkapa energiankulutustaan 20%, ei se välttämättä tarkoita, että luku olisi "hyvä".

Yritysten ekologisuuden ja kestävän kehityksen noudattamisen seurantaan kaivataankin parempia säännöksiä ja seurantatapoja. Yksi mahdollinen ratkaisu on ekologiseen jalanjälkeen perustuva yritysverotus.

Mitä muita ratkaisuja te keksitte? Innovointi käyntiin!