Täällä eteläisessä Suomessa on jo pian kuukauden päivät
saanut nauttia raparperin hapokkaasta mausta, ja maan pohjoisimmatkin kolkat
tulevat pian perässä. Onnellinen se, jolla on savimaassaan komea
raparperipenkki vanhaa perua! Hän voisi vaikka jakaa siitä juurakon vähemmän
onnekkaalle ystävälleen… Raparperin saa parissa vuodessa rehottamaan pienenkin
pihan perällä, kunhan sille järjestää oman, riittävän voimakas-multaisen penkin.
Tässä on luonteva paikka käyttää vuoden palanutta kompostia!
Raparperista on moneksi. Sen varsia voi natustella
sellaisenaan (riittävä samanaikainen kalsiuminsaanti on toki muistettava!), tai
niistä voi tehdä simaa ihan samalla lailla kuin sitruunasta. Raparperinlehti on
myös oiva hellehatun aines, kunhan muistaa, ettei pieni helteessä köllijä saa
missään nimessä maistaa vaarallisen oksaalihappopitoista lehtiosaa.
Mikä olisikaan
helpompi vierastarjottava kuin raparperipiirakka? Sen voi tehdä usealla
tavalla, aina sen mukaan mitä aineita sattuu olemaan käytettävissä.
Murotaikinapohjaan pannaan noin 75–100 g rasvaa (joko margariinia tai
luomuvoita), desilitra tai puolitoista sokeria, ehkä yksi kananmuna sekä
parisen desiä jauhoa. Speltti- tai täysjyvävehnäjauho maistuu mainiolta.
Leivinjauhetta voi laittaa vajaan teelusikallisen, mutta voi sen jättää
poiskin. Taikina painellaan vuokaan, pari–kolme desilitraa pilkottua raparperia
ripotellaan päälle (kolmesta viiteen vartta; nuoria varsia ei tarvitse kuoria)
ja homma kruunataan siirapin tai jonkin tumman sokerin sekä turkkilaisen
jogurtin, kermaviilin tai kerman seoksella. Päällimmäiseksi kanelia. Paistetaan
175 asteessa vajaa puoli tuntia. Maistuu mainiolta hyvän vaniljajäätelön,
vaniljakastikkeen, kermavaahdon tai kerman kera – tai ihan sellaisenaan!
